tiistai 8. joulukuuta 2009

Tapaaminen taiteilijan kanssa






"Aiotteko ennakkoluuloisesti kirjoittaa?" Taiteilija Rafael Wardi katsoo minua tuikeasti. Sekoan hienosti valmistellussa haastattelussani ja kysyn, millä perusteilla hän aikoo valita Vuoden vammaistaiteilijan 2009.”En jaa vammaistaiteilijapalkintoa vaan taiteilijapalkinnon”, napauttaa Wardi välittömästi. ”Jos työ on taiteellinen, niin se on taidetta. Jos joku on niin lahjakas, että hän tekee taidetta, niin hän tekee Taidetta."

Viime kuussa sain tehdä taiteilija Rafael Wardin haastattelun Kaapeli-tehtaalla hänen työhuoneessaan. Tukilinja-lehti tilasi sen liittyen nelivuotiseen vammaisten kuvataideprojektiin, joka on alusta asti saanut hyvin ristiriitaisen vastaanoton.

Wardi valitsi STOAn galleriassa Vuoden vammaistaiteilijaksi Kaija Pöytäkiven, jonka voittoisa työ oli jo myyty ennenkuin näyttely ehti kunnolla avautua. Joku muukin oli heti ymmärtänyt työn arvon. Wardi sanoi Kaijalle, ettei olisi itse osannut valita niin hienoja värejä.

Samaan lehteen kirjoitin myös jutun Suomen vammaisurheilun historiasta, koska Meridian teki yhdessä SIUn kanssa aiheesta näyttelyn Suomen Urheilumuseoon. Jaskan kyky huomioida asiakkaan tarve, budjetti ja näyttelyn rakenteelliset ratkaisut tulivat siinä taas kerran hienosti esiin.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Taustaprojisointeja







Ystäväni ja monivuotinen tanssinopettajani, koreografi Hannele Tuomipuu teki ja kokosi Sta Existencia tanssiteoksen, joka yhdistää flamencoa ja sirkusta.

Sain olla mukana
projektissa tekemällä taustaprojisointeja. Koska olen tuntenut Hannelen niin kauan uskoin, että ymmärsin mitä hän halusi teoksessa olevan. Keskustelimme muutaman kerran ja sain hyvin vapaat kädet.

Kuvat alkoivat kehittyä taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimon teoksesta Milo´s Venus in the golden age, jota olin kuvannut Tallinnan Kunstihooneella viime keväänä. "Kun rypyt ja ikääntyminenkin alkavat olla vammoja, olennaista on se, miten ne kannetaan," kertoo Wallinheimo. Hannelen ja Jenni-Juulian töissä oli mielestäni esillä se, että miksi mikään ei koskaan tahdo riittää, miksi meissä on aina jotain vikaa?

Taustakuvat muodostuivat kolmen erilaisen tanssijan soolojen ympärille ja neljännessä aiheet yhdistyivät. Hääkohtaukseen lainasin isovanhempieni, Hjalmarin ja Alinan, hääkuvan. Olin poistanut heiltä kasvot, koska kuvassa kokemus ja tunnelma häistä olivat oleellisia, eivät henkilöt.

Innostuin hommasta niin, että jouduin muistuttamaan itselleni, että nämä ovat lavasteita, jotka vain käyvät taustalla. Että tanssi on kuitenkin pääasia.

Tunnelma STOAssa oli mukava ja kannustava, kaikkien kanssa oli kiva tehdä töitä. Alussa oli teknisiä ongelmia, mutta kaikki ratkaistiin yhdessä ja hyvässä hengessä. Esityksissä tekniikka sujui juuri kuten pitikin.

Kaikki kiitos STOAN tekniikan miehille. Ja kiitos valosuunnittelija Petri Sarkkilalle, joka uskoi ensikertalaiseen. Petri nosti varsinkin neljännen taustakuvan sinisillä valoilla aivan uuteen ulottuvuuteen. Koska en ole tanssija, minun on helppo tässä kehua kuinka valot ja tekniikka tekevät esityksen. Petri on Oopperan valaistushommissa nähnyt paljon erilaisia tanssijoita, mutta Hannelen soolossa hänenkin oli kuiskattava: "Vähäks toi Hannele vetää hyvin."

Maanantaiaamuna Hesarin Tossavainenkin oli samaa mieltä.


Sta Exsistencia
Sta Existencia harjoituskuvia

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Puuhaa on riittänyt




Syksy on hurahtanut kiireellä käyntiin. Puuhaa on riittänyt.
Viime manantaina oli Meridianin suunnitteleman näyttelyn avajaiset Suomen urheilumuseossa, näyttely kertoo tarinan suomalaisen vammaisurheilun muutoksesta ja eilen, tiistaina Finnet-liiton Supermatrix-hankkeen tiedotustilaisuus. Sinne olimme tehneet ulkoasun ja olin mukana koordinoimassa tilaisuuden koreografiaa.
Supermatrixista lisää.

Vammaisurheilunäyttelyn nimi on Jaskan kehittämä, Huippurheilua, samoin kuin näyttelyn saavutettava ja helposti siirreltävä rakenne. Hän on hyvin innostunut saavutettavuuskartoituksista ja niiden mukanaan tuomista haasteista, joten tämän näyttelyn jokainen yksityiskohta on huolellisesti mietitty. Käykääpä katsomassa Stadionin tornin juurella.

8.12. alppihiihtäjä Katja Saarinen kertoi Hesarissa kuinka hän kiipesi Kilimanjaron huipulle (5 895 m) toissa syksynä. Ja Meridianin riemuksi Hesarin iso kuva oli otettu näyttelystä hänen oman kuvansa edessä. Kuvan, jonka Jaska oli ehdottomasti halunnut mukaan.

tiistai 25. elokuuta 2009

Ystäväni Nahani












Taiteiden yönä olin kuvaamassa Töölönlahdella Nahani-kanootteja, kuten ilmeisesti tulen kuvaamaan joka vuosi niin kauan, kun he siellä pyörivät. 

Intiaanien kielellä Nahani tarkoittaa loistavaa kuten esimerkiksi lumihuippuista vuorta (Nahani-mountain, Nahani-river, Nahani-lake). Sattumaa tai ei, niin "Ystäväni Nahani" -kirjan susi on kuvattu hopean hohtoiseksi. 

Deep Blue Production on tehnyt Nahaneista parikin videota vuosien varrella.

Ilma oli hieno ja kävelin ohi pussauskoppien, jotka Sanna Nuutinen ja Sanna Latva-Ranta olivat tuoneet Eduskuntatalon portaille. Töölönlahden kukkapuutarha oli loistossaan.

Piti myös itse nähdä Alvar Aallon vitsi, eli kuinka Kansallismuseon torni on upotettu Finlandiataloon. Siitä oli Hesarissa 16.8.09

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Rapujuhlaihminen





Perinteillä on puolensa. Rapujuhlat ovat yksi parhaista. Niihin harvoin liittyy suuria tunteita, täyttymättömiä toiveita ja odotuksia, kuten jouluun tai juhannukseen. 

En ole koskaan ollut rapupöydässä, jossa kaivellaan vanhoja intrigejä, jossa kokee syyllisyyttä, ettei ole pullollaan rauhaa ja tunnelmaa. Rapupöydässä on aina ollut viihtyisää. On mukavaa, kun pöytäseurue laulaa, maiskuttaa ja juo snapsia päälle. 

En osaa montaakaan laulua, mutta mieleen on jäänyt:
"Första snapsen heter göken, första snapsen heter göken, får jag lov, får jag lov, att byta byxor med fröken?..."  

Ja rapuja on oltava niin, ettei tarvitse huolissaan laskea söikö nyt yli oman annoksensa. Aamuyöllä on upea tähtitaivas, kun haparoi pimeää polkua pitkin naapurimökkiin nukkumaan. 

Jotkut nimittävät itseään jouluihmisiksi, minä voisin nimittää itseäni rapujuhlaihmiseksi.

torstai 13. elokuuta 2009

Loppukesän retkiä








Syreenimajaa sanottiin joskus "vihreäksi sanongiksi". Sellaisessa kävin tänään. Kalliossa, Kaarlenkadulla on kahvila nimeltä Villi Puutarha. Ja kertaheitolla minusta tuli kanta-asiakas. Paikkaa on aivan turha yrittää kuvailla, se on koettava itse.

Kaarlenkadulla on myös aarreaitta, Wanha Kaarle, jota ET vartioi. Kaikki lapsuuden ja nuoruuden nostalgiatavarat on kerätty sinne.

Muistattehan nämä laulut:
"Lounatuuli tietää että Kiinassa lohikäärmeitten on maa. Siellä lohikäärmeet tanssii polkkaa ja nauraa ja narua hypätä saa. Siellä tuhat silkki-ikkunaa, katsoo kun maljoja kohottaa tuhat lohikäärmettä nauravaa.Ja kanelinkukkia varistaa puu polulle, jolla vaeltaa neitikäärme silmissään hopeaa. Neiti vihreitä korviaan heiluttaa. Juo omenaviiniä makeaa, kas mitä se neiti kuulostaa? Lohikäärme nimeltä Anselmus, on neidin uusi ihastus..."

Ja se iloinen lohikäärme Puf:
"Puff on lohikäärme niin iloinen. Nyt vaalenneet ja haalenneet ovat vanhat suomut sen. Paperista tehtiin Puff kai aikoinaan, ja tuhat vuotta sitten Puff jo lähti maailmaan. Ja Puff tuo lohikäärme niin iloinen, kai eksyi kerran kaupunkiin, oli sumu hirmuinen..."

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Kultaisen kukan kirous





Kiinalaisessa elokuvassa, Kultaisen kukan kirous, on myrkkymaljaa ehtimiseen ojentava keisari ja krysanteemeja sydän karrella kirjaileva keisarinna. 

Kungfutsen kirjoituksista löytyy ensimmäinen maininta krysanteemien viljelystä Kiinassa. Hän kuvailee sen "keltaista loistoa" noin 550 eKr. Sitä viljeltiin Kiinan keisarillisissa puutarhoissa. Krysanteemi symboloi kuolemattomuutta ja henkistä voimaa, niinpä sitä pidettiin keisarin kukkana. Sen villi alkuperä on ehkä Kiinassa tai Japanissa. Japanissa krysanteemia kunnioitetaan pitkäikäisyyden symbolina.

1800-luvun loppuun mennessä krysanteemeista on kehitetty satoja uusia muunnoksia Ranskassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Maailmalla on lukemattomia krysanteemiyhdistyksiä ja harrastajien ja ammattilaisten kiinnostus uusien risteymien tuottamiseen senkuin jatkuu. Englannissa on krysanteemiyhdistys vuodelta 1846.

Kuvasin eilen Kaisaniemessä krysanteemeja ja daalioita. Minun ongelmani on niitten liian täydellinen kukinto. Ne ovat mielestäni vain ja ainoastaan kauniita, siksi ne eivät ole enää mielenkiintoisia. 

Mutta niihin liittyy onneksi paljon mielenkiintoisia tarinoita, kuten muinainen kiinalainen kaupunki, jonka nimi oli Ju-Xian, joka tarkoitti krysanteemin kaupunkia. Ja kiinalaista krysanteemiviiniä olisi hauska päästä maistamaan, kun he viettävät Double Ninth Festivalia.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Mummi ja minä


Harjoittelin ns. scrapbook-kuvitusten tekoa mummini Alinan syntymäpäivän kunniaksi. Hauskaa hommaa, jota voisi tehdä enemmänkin, kun vaan ehtisi. 

Ennen tehtiin leikkaa liimaa ja askertele tyyliin leikekirjoja, nyt niitä tehdään digitaalisesti. Monet askartelevat niitä edelleen liimaamalla ja ompelemalla. Ne ainakin säilyvät jälkipolville, näistä faileista ei aina voi olla varma. 

Maailman ensimmäinen scrapbooking kauppa avattiin Amerikoissa 1981.  

"Englannin kielen sana scrap tarkoittaa paitsi lehtileikkeitä, valokuvia, postikortteja ja -merkkejä, lippusia ja lappusia ynnä muuta leikekirjan materiaalia, myös tähteitä: ripettä, palaa, murua, hitusta, tilkkua, romua, törkyä, pätkää ja kappaletta. Verbi scrape puolestaan on vaikkapa raaputtamista, kaaputtamista, hinkkaamista, hankaamista, kiillottamista, piirtoa ja paria sanaa." Näin kertoo Turun Sanomien toimittaja Pirjo Vismanen jutussaan, joka kertoo skräppäämisestä. 

Skräppääjillä on paljon blogeja sekä Suomessa, että ympäri maailmaa. Ja tyylilajeja sen mukaan. Aiheina on usein oma perhe, lapset ja onnellinen arki. 

Katselen välillä amerikkalaisen Lilian sivuja Flea Market Studio. Tietysti välillä hiipii mieleen, että aikuinen nainen, jonka päivät täyttyvät oheisesta puuhasta... mutta ehkä se on vain kateuden musta kyy...

Kuvassa olen minä flamenco ryhmämme esityksessä muutama vuosi sitten. Jaska otti sen Espan lavalla. 

Toisessa on isäni äiti, Alina Alexandra Mattila. En osaa sanoa minä vuonna kuva on otettu, mutta hän syntyi Lopella 29.8. 1884. Tässä hän ei ole vielä mennyt naimisiin, joten uskoisin, että se on kuvattu noin 1900 tai 1902. Hän piti kauniista vaatteista, hatuista, leningeistä, joiden röyhelöt oli kunnolla silitetty. Aikuisena hän oli aktiivinen martta.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

"Kauneinta kasveissa on niiden äänettömyys"


Luin syksyllä ilmestyvien kirjojen esittelyjä.Kristina Carlsonin uutuus Herra Darwinin puutarhuri vaikuttaa sellaiselta, joka pitää lukea. Kukkia kuvaavana tätinä minut pysäytti lause: "Kauneinta kasveissa on niiden äänettömyys."

Kasveissa se on ehkä juuri niin, mutta ihmissuhteissa ei. Paul Austerin kirjassa Yksinäisyyden äärellä, hän miettii isäänsä: "Mykkyys merkitsee petosta, jättämistä vaille henkistä perintöä, kodittomuutta."

Kasveille pitäisi puhua sanovat viherpeukalot, mutta minä pidän siitä, että ne eivät vaikuta odottavan sitä. Päivät täyttyvät puheesta muutenkin.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Kukkiva kaupunki






Minä viihdyn kesällä kaupungissa. Koffin puistossa kukkivat pionit, Eerikinkadun päässä on ruusuja, Köydenpunojankadun puistossa hortensioita.
Olen istunut Hietsun torilla kahvilla. Tuuli tuo lämpimän kattotervan tuoksun. Aamuyöllä lokinpoikanen mekastaa pihalla.
Olen lueskellut "Matkaopasta joutilaisuuteen".
Wang Wei oli varhainen kiinalainen vetelehtijärunoilija:
...pidän porttini suljettuna;
kokonainen päivä rauhassa ajatuksilta,
joutilaisuudessa viipyillen.