tiistai 8. helmikuuta 2011

Kukkahattutäti

Ninni Luhtasaari ja Jaana Ristola Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmasta ovat avanneet nettiin tammikuussa 2011 yhteisötaiteellisen Kukkahattutäti-gallerian, jossa on esillä ihmisten sinne lähettämiä kukkahattukuvia.

Ninni ja Jaana kertovat Kukkahattusivullaan:
"Kukkahattutäti on muodostunut niin mainioksi termiksi maahanmuuttokriittisten keskusteluissa, että siitä täytyy ottaa kaikki ilo irti. Ennen tiukkapipoinen moraalinvartija kipitti kokouksiinsa muhkeassa kukkahatussaan ja tiesi, miten muiden kuului elää. Nykyään maahanmuuttokriitikko tietää, kuinka muiden kuuluu elää, ja kertoo sen internetissä nimimerkin takaa. Näissä keskusteluissa kukkahatun saa päähänsä henkilö, joka kannattaa ihmisten välistä tasa-arvoa, kyseenalaistaa rasistiset tunnekuohut ja tekee valintoja ympäristön puolesta."

Facebookissakin on Pro Kukkahattutäti yhteisö ja Kukkahattukeskiviikko 6 huhtikuuta 2011. Minähän innostuin näistä heti. Kuten blogini Off the Record -sivulla kerron, olen vannoutunut kukkahattutäti. Ilahduin kovasti, kun kukkahattuisuus on nostettu uuteen arvoon ja vielä näin hyvän asian symbolina.

Pro Kukkahattutäti yhteisö sanoo, että nimityksestä on tullut pilkkanimi, jolla yritetään mitätöidä mm. feministien, punavihreiden, sosiaalialan työntekijöiden, eläinsuojelijoiden, monikulttuurisuutta tukevien, köyhistä ja tasa-arvosta välittävien mielipiteet. Pro Kukkahattutädit ovat ylpeinä kukkahattuja.
Hyvyyden puolella oleminen ei ole häpeä.

Ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4. Kukkahattukeskiviikkona näytetään toisillemme, että olemme samanarvoisia. Tyyli on vapaa. Jos tulee kiire, taita keväinen leskenlehti ojanpientareelta ja tökkää se korvasi taakse. Osallistujia on jo 1 385.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Paperikauppiaan tytär

Isälläni, Ossilla, oli Arkadiankadulla pieni paperikauppa. Äitini kutsui sitä hieman happamasti kultakaivokseksi. Päivisin olin viereisessä talossa jonkun tunnin leikkikoulussa ja joskus sain lopun päivää istua jakkaralla Ossin paperikaupassa.

Hän katsoi minua!
Siellä myytiin myös tupakkaa ja lehtiä. Minulla oli aina hienoja värikyniä ja sain harmaassa viihtyisässä tupansavussa värittää isojen tyttöjen romanttisia sarjakuvalehtiä, jotka siihen aikaan olivat mustavalkoisia viivapiirroksia. Olin erityisen hyvä silmien ja huulien värittäjä. Ossi nojaili tiskiin ja täytti ristisanatehtäviä.

Ossin paperikaupasta on ehkä peräisin mieltymykseni paperiin. Opin jo hyvin pienenä kuinka papereilla on eroja. Ossi näytti hienoja käsinrevittyjä kirjepapereita ja ikkunaa vasten niiden valkoisia tai hennosti sinertäviä vesileimoja. ”Vesileima on käsintehtyyn paperiin kätketty ihme, jonka valo herättää,” sanoo kirjailija Jouni Tossavainen blogissaan.


Tiesin mitä on lentopostipaperi, lumppupaperi, kalkkeeripaperi ja tietysti ruudullinen konseptipaperi, jota myytiin vastapäisen Arkadian yhteislyseon oppilaille. Ja taide- ja piirustuspaperit. Käteen hyvän tuntuiselle paperille on tänä päivänäkin ilo piirtää tai maalata. Tuntuu aivan siltä kuin osaisi paremmin, kun ottaa esiin hienon paperin.

Olen koko ikäni ollut paperin kanssa tekemisissä. Jokaiseen painotyöhön on aina valittava sopiva paperi. Hinnaltaan, laadultaan, ilmeeltään, valmistustavaltaan, väriltään tai valittuun painotekniikkaan sopiva paperi. Minun on edelleen vaikea luopua vanhoista paperimallivihoista. Olen joskus rakennellut niistä valokuvakansioita.

Työhuoneeni pursuaa paperia, vaikka paperittomasta konttorista paljon puhutaan. Olen alkanut vakavasti miettiä, että minun Hesarin lukemiseni takia ei pitäisi kaataa puita, että voin yhtä hyvin lukea suurimman osan lehdistä lukulaitteesta tai iPadistä, jota minulla ei valitettavasti ole. Nykyään yritän välttää turhaa tulostamista ja kerään puhtaita jämäpapereita mukamas muistilapuiksi. Saan tulla aika huonomuistiseksi, että ehtisin ikinä käyttää niitä kaikkia.

MAPin paperipäivän hieno saalis.
Kaunista paperia ja hienoa painotyötä on kuitenkin aina ilo katsoa ja hiplata. Eilen olin paperitukkuri MAPin paperipäivässä ja sain kassillisen ihanuuksia, joita olen tänään tyytyväisenä paijaillut ja selannut. Pehmeää vaaleanpunaista flokkipainatusta voi todellakin paijailla. 

Lasertekniikalla voidaan tehdä
pitsimäistä kuviointia.
Laser-tekniikalla paperista voidaan leikata vaikka kuinka hienoja kuvioita ja lakoilla ja folioinneilla saa upeita lisäefektejä. Arki tosin on aika erilainen. Näitä hienouksia on nykypäivänä enää harvalla varaa teettää. Kannattaa miettiä tarkkaan antaako se niin paljon lisäarvoa viestille, kuin mitä se tulee maksamaan? 

Minä voin ostaa jonkun erikoispakkauksen vain siksi, että se on niin kertakaikkiaan hieno, mutta jos päivittäisruoka pakataan prameasti painettuihin ja kiiltäväksi lakattuihin kääreisiin, suhtaudun siihen hyvin epäilevästi. Ja toivon muidenkin suhtautuvan.

Käsintehty paperiarkki
syntyy viirassa.
Barcelonan kauppahallin vanhanaikaista sinipunavalkoista vahapintaista kinkkupaperia pidin seinälläkin pitkään. Kauniit käyntikortit säästän aina. Hienoja paperikasseja käytän lahjoihin tai lankojen yms. säilyttämiseen.


Kaapelitehtaalla oli aikoinaan paperipaja, Baalin Alttarit, jotka tekivät aivan uskomattoman hienoja käsintehtyjä papereita. Teetin siellän eräälle asiakkaalleni käsinvaletut käyntikortit. Massaan oli sekoitettu hänen koiransa karvoja, koska se oli hänelle niin rakas.