perjantai 24. elokuuta 2012

Kosketettavaa luettavaa

Kun kesä oli yhtä pitkää syksyä, voin köpötellä aasinsiltaa pitkin suoraan jouluun.
Istun silmät kiinni ja luen kirjaa. Tunnustelen sormillani otsikkoa. Nyt on pakko luntata. Raotan silmiäni ja luen kankaisista kirjaimista: “Joulu maaseudulla”. Kääntelen tukevia ommeltuja sivuja ja yritän uudestaan lukea sormillani, silmät kiinni. Huomaan olevani joulusaunassa, tuossa on kiuas – onneksi se ei ole kuuma, ja tässä on pikkuinen vasta. Sormeni kipuavat lauteille.
Tein Tukilinja-lehteen n:o 4, alkaen sivulta 10, jutun Kaunis Koskettelukirja -työryhmän valmistamista viehättävistä koskettelukirjoista. 
“Näkövammaiselle lapselle tähtitaivas on käsitteenä täysin abstrakti”, Sylvi kertoo. “Hänen on vaikea ymmärtää asioita, joihin hän ei voi koskea.” Sylvi levittää sinisen kankaan, jossa kimaltavat pienet tähdet. Siinä on Jalopeuran tähtikuvio, Pegasus ja koko pohjoinen tähtitaivas. Jokaisen kuvion yhteydessä on pistekirjoituksella tähtikuvion nimi. Sylvi painottaa, että on tärkeää kehittää näkövammaisen lapsen kykyä hahmottaa abstrakteja asioita. 
Koskettelukirjat ovat näkövammaisten lasten kuvakirjoja, joissa kuvat ovat kolmiulotteisia ja niitä luetaan tunnustelemalla. Kirjojen tekstit on kirjoitettu pistekirjoituksella ja tavallisella tekstillä. Näkövammaisten lisäksi eri tavoin lukemisesteiset sekä moni- ja kehitysvammaiset lapset saavat iloa ja hyötyä koskettelukirjoista. Kirjat kehittävät lapsen mielikuvitusta, luovuutta ja kielen kehitystä. Kirjojen avulla lapset oppivat tulkitsemaan ja hahmottamaan ympäröivää maailmaa, käsitteitä, esineiden toimintaa ja mittasuhteita. Koskettelukuvat parantavat lapsen hienomotoriikkaa ja hänen on helpompi opetella pistekirjoitusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista.